Wille Delta-sarjalaiset

Markkinoiden ketterimmät ja monipuolisimmat ympäristönhoitokoneet

Wille ympäristönhoitokone on suunniteltu toimimaan kaikkina vuodenaikoina - erityisesti talvisin, jolloin huoltotyöt ovat kaikkein kriittisimpiä ja kalleimpia. Ketterä runko-ohjaus sekä ohjaamon sijainti koneen eturungossa takaavat kuljettajalle loistavat puitteet tehokkaaseen työskentelyyn.

Tutustu Wille valikoimaan
Wille Machines logo

Ympäristönhoitokoneet maailman ykköstoimittajalta

Wille-ympäristönhoitokoneita on myyty lähes 8000 kappaletta vuodesta 1983 lähtien, ja päämarkkinat ovat tällä hetkellä Ruotsi, Suomi, Norja sekä Pohjois-Amerikka. Nykyaikaisen laadukkaan tuotannon lisäksi oman tuotekehitysosaston rooli on ratkaisevan tärkeä. Wille Machines valmistaa myös yli 20 erilaista konemalleittain optimoitua työlaitetta kaikkina eri vuodenaikoina tapahtuviin töihin. Markkinajohtajan vahva osaaminen näkyy kilpailukykyisissä korkealaatuisissa tuotteissa.

Wille Machines Oy kuuluu kansainväliseen Wihuri-monialakonserniin, jonka liikevaihto on 1,8 miljardia euroa, ja joka työllistää yli 5200 henkilöä maailmanlaajuisesti. Tehtaamme sijaitsee Loimaalla, Varsinais-Suomessa.